Spells – Loitsut

Tapio Tuomelan kuoromusiikkia
Helsingin Kamarikuoro ja Radion Kamarikuoro, joht. Eric-Olof Söderström, Nils Schweckendiek ja Hannu Norjanen. ALBA ABCD300

Vastikään Suomen Säveltäjät ry:n puheenjohtajaksi valittu Tapio Tuomela on säveltäjänä idearikas modernisti, joka ammentaa erityisesti suomalaisesta kansanperinteestä.
Nyt ilmestynyt uusi äänite on ansaittu hatunnosto Tuomelan pitkälle uralle myös kuorosäveltäjänä. Levylle valitut teokset ovat hänen tuotantonsa keskeisiä ja tuovat hyvin esiin hänen monipuolisesti vaihtelevan ja vivahteikkaan tapansa kirjoittaa vokaalimusiikkia.

Toki Tuomelan kuoromusiikki on teknisesti hyvinkin haastavaa, mutta harjoittelemisen vaivan arvoista, ja tällä äänitteellä se on saanut arvoisensa esittäjistön. Kuoron ote on intensiivinen ja esitys pitää otteessaan hyvin – eipä aikaakaan, kun koko levy on jo soinut. Myös huippuluokan instrumentalistit parissa levyn teoksessa lisäävät kuuntelunautintoa. Nauhoitukset ovat eri aikakausilta ja sen huomaa, varsinkin, kun osa on live-taltiointeja ja osa varsinaisessa äänitystilanteessa tehtyjä. Mutta tämänkin äänitteen laitan sinne kuoromusiikin ystävän must-kansioon. Sitä vain ihmettelen, että tästäkin ammattilaistasoisesta levyvihkosesta ovat ne kustantajatiedot ”unohtuneet” pois.

Reijo Kekkonen