Tuomelan viisaat valinnat

KONSERTIT
JOENSUUN KAUPUNGINORKESTERI
Johtajana Tapio Tuomela, solisti Lauri Mykrä, fagotti.
Joensuun konservatorion salissa lauantaina 27. helmikuuta 2010. Joensuun musiikkitalven konsertteja.

”Kaupunginorkesteri ylsi omalle huippuluokan suoritustasolleen, toisin kuin monet suomalaisurheilijat”

Kapellimestari ja säveltäjä Tapio Tuomela toi viisailla valinnoillaan mielenkiintoista ja nautittavaa ohjelmistoa tämänvuotiseen musiikkitalveen. Euroopan äärilaidoilta –konsertti tarjoili kuulijoille musiikkimatkan Lapista Portugaliin ja Pariisin sekä Pohjanmaan kautta takaisin.

Konsertin aloitti Sallisen tuttu Aspekteja Peltoniemien Hintriikin surumarssista. Hintriikki Peltoniemi (1854-1936) oli kaustislainen pelimanni, jonka mukaan kappale on saanut nimensä, ja se todellakin viittaa miespuoliseen henkilöön eikä naispuoliseen Hintriikkaan.

Teos alkaa saada klassikon piirteitä ja se on tyylilajinsa ikoni. Kansanmusiikkiteemojen transformaatio moderniksi sävelkieleksi on nautittavaa kuultavaa. Orkesteri soitti innoittuneesti ja osaavasti.

Tuomelan oma teos Lappic on lumoava tuokiokuvasarja Lapista ja sen luonnosta. Kuulija voi sielunsa silmin nähdä väreilevät revontulet ja luonnon tunnelman.
Villa-Lobosin kappale Ciranda das sete notas esitteli fagotin soolosoittimena, mitä melko harvoin pääsee kuulemaan. Ennen kaikkea huomionarvoista oli orkesterin oman fagotistin loistava tulkinta, joka tihkui musikaalisuutta ja esittämisen iloa. Kokonaisuus oli kerrassaan mainio niin solistin kuin orkesterinkin osalta.

Eurico Carpatoson teoksia en ollut päässyt aikaisemmin kuulemaan huolimatta hänen suurista ansioistaan erilaisissa sävellyskilpailuissa. Onneksi Tuomela tuntee säveltäjän ja tarjoili varsinaisen makupalan hänen tuotannostaan joensuulaisyleisölle. Rue de chat qui peche (Kalastavan kissan kadulta) on yksi viehättävimmistä moderneista teoksista, joita viime vuosina olen onnistunut kuulemaan.

Sen vaihtelevat tunnelmat vievät kuulijaa aivan täysillä alusta loppuun saakka. Pianon ja vibrafonin piristävät osuudet sekoittuvat puhaltimien osuuksiin muodostaen moniulotteisen kokonaisuuden, jossa tuntuu olevan alati uutta tarjottavaa. Kuitenkin säveltäjän ”kalastamien” musiikillisten lainojen ansiosta teos tuntuu jotenkin oudolla tavalla tutulta ja turvalliselta.

Konsertin päättänyt Pehr Henrik Nordgrenin Pelimannin muotokuvia palautti yleisön todellisuuteen ja suomalaisuuteen.

Komeasti kajahtivat pelimannisävelet taidemuusikoilta ja autenttisuudesta jäivät oikeastaan puuttumaan ainoastaan puhtausongelmat.

Kerrassaan upea lauantai-illan konsertti, jossa kaupunginorkesteri ylsi omalle huippuluokan suoritustasolleen, toisin kuin monet suomalaisurheilijat olympialaisissa. Liekö syynä onnistunut psyykkinen valmennus?

ANTTI JUVONEN