Sinfoninen Värttinä (Helsingin Sanomat 11.7.2006)

Tapio Tuomelan orkesterisovitukset laajentavat hauskasti Värttinä-kuvaa

Sinfoninen Värttinä, Värttinä ja sinfoniaorkesteri, voi kuulostaa monesta huippusuositun kansanmusiikkiyhtyeen ystävästä ristiriitaiselta, jopa lievää kauhua herättävältä ajatukselta. Eikö vaarana ole, että sinfoniaorkesterin seurassa Värttinä sivistyy liikaa ja menettää juurevaa kansanomaista luonnettaan, elinvoimaansa ja energiaansa. Viitasaaren konsertissa yleisö otti innostuneesti vastaan Musiikin ajan taiteellisen johtajan, säveltäjä Tapio Tuomelan tekemät orkesterisovitukset lauluista Tauti, Nahkaruoska, Syyllinen syli, Laiska, Meri ja Miero. Tyypillinen Värttinä-soundi on suomalaisille niin tuttu, että yleisöstä oli selvästi hauskaa kuulla yhtyettä uudessa ääniympäristössä.

Tuomelan värikkäät ja taidokkaat sovitukset ja Hannu Koivulan johtama Joensuun kaupunginorkesteri toivat uuden raikkaan tuulahduksen Värttinä-kuvaan. Niin omaperäinen ja vahva suomalainen kansanmusiikkiyhtye kuin Värttinä onkin, siitä on samalla tullut kansainvälisen viihdeteollisuuden tuote väistämättöminen kaupallisine tunnusmerkkeineen. Sähköisenä tuotemerkkinä Värttinä lähestyy poppia ja rockia. Kun Värttinä esiintyy sinfoniaorkesterin kanssa, sen viitekehys muuttuu eikä se vaikuta enää niin sähköiseltä tuotteelta – huolimatta siitä että konsertissa jouduttiin käyttämään pakostikin sähköistä äänentoistoa.

Sähköisen tytmijytkeen ja tanssillisen kompin merkityksen vähentyessä oli mahdollista tutkiskella Värttinän musiikillisen materiaalin ja tyttömäisen reippaan ja suoran vokaalisoinnin arvoja uudessa valossa. Suomalaiselle orkesterisäveltäjälle ei ole mikään konsti integroida kansanmusiikkiteemoja sinfoniseen orkesterikudokseen. Tiedossa on, miten mullistavasti karjalaiset runosävelmät vaikuttivat nuoreen Jean Sibeliukseen, joka niiden avulla löysi “suomalisen sävelensä”. Kansanmusiikkiainekset eivät ole suomalaisten säveltäjien teoksissa olleet päälleliimattuja koristeita, vaan elimellinen osa sävelkieltä.

Tuomelan mainiot ja hauskat sovitukset eivät kuitenkaan viittaa suuriin suomalaisiin kansallisromanttisiin sinfonioihin, vaan pikemnminkin Suomi-filmiin, jossa kansallisromantiikan tyylikeinot ovat ahkerassa käytössä viihteellistyneessä muodossa. Vähän väliä sovitukset toivat mieleen erilaisia suomalaisia agraarielämää ja -maisemia kuvaavia elokuvakohtauksia: luonnonläheisen lyyrisiä ja pelimannimaisen iloisia, dramaattisia, kohtalonomaisia ja pateettisia. Kunnon melodraama kuuluu asiaan kuten myös huumori.

Tuomela on pitänyt varansa eikä ole innostunut käyttämään nykysäveltäjän monipuolisia keinovaroja liikaa. Soinnutuksen lähtökohtana ovat Värttinän omat harmoniat, joskin niihin Tuomela ei ole tietenkään halunnut jäädä kiinni. Sävelmiin sopiva arkaainen soinnutus vaihtuu joskus perinteisen romanttiseksi edetäkseen nykymusiikin ristiriitaiseen, kirpeää raikkautta tuovaan suuntaan. Hitaissa, melodisissa kappaleissa Värttinä-kuva on laajentunut voimakkaimmin. Soinnutus on niissä rikkaimmillaan ja rohkeimmillaan, ja uuden musiikin salaperäiset äänimaisemat tuovat Värttinän elämään uutta jännitystä ja värinää. Rytmikkäissä, tanssillisissa kappaleissa Tuomela on ollut varovaisempi eikä ole uskaltanut otta voimakkaita irtiottoja. Se olisi voinut sekoittaa Värttinän tutut rytmikaavat kokonaan.
Orkesteri ei kuitenkaan tyydy toistamaan Värttinän tyypillisiä, suggestiivisen monotonisesti toistuvia rytmipoljentoja, vaan heittää mukaan omia vastarytmejään kuhinaa lisätäkseen – tosin vastarytmit eivät äänentoiston ongelmien vuoksi kuuluneet aina kovin selvästi.

Värttinän rytmitajun Tuomela pistää koetukselle omassa Tosipihi-kappaleessaan, jonka dramaattiset rytmivaihdokset asettuvat yhtyeen laulajat aivan uuteen tilanteeseen. Tällaiseen haasteeseen laulajista on ilmeisen hauskaa heittäytyä. Värttinän laulajien musikaalisuus, kirkas, puhdas yhteissointi ja hyvä sointukorva sekä jäntevän tarkat rytmit olivat onnistuneen sinfonisen yhteistyön edellytys. Laulajien heleän iloisesti – ja joskus äkäisesti – säteilevä yhteissointi on myös värielementti, jolla on sinfoninen arvonsa kokonaiskudoksessa. Värttinän soittajat vaikuttivat viihtyvän hyvin sinfoniaorkesterin seassa, vaikka heidän roolinsa jossain määrin hämärtyi. Kun Värttinä konsertin alkupuolella esiintyi omassa joukossaan, soittajien keskeinen merkitys tuli esiin sitä selvemmin.
…..

HANNU-ILARI LAMPILA